Shenzhen on historiaansa rakentava suurkaupunki!

Shenzhen on historiaansa rakentava suurkaupunki!

Olimme Shenzhenissä viisi päivää tammikuun alussa, vain hetkeä ennen kuin koronavirus lähti leviämään Kiinan Wuhanista. Alkuperäisenä suunnitelmanamme oli matkata Kiinassa koko tammikuu. Muutimme kuitenkin mielemme Guilinin vuoriston kylmyyden ja huonon näkyvyyden vuoksi. Jälkeenpäin on helppo sanoa, että onneksi typistimme Kiinan matkaamme! Shenzhen tarjosi matkailuelämyksen yhdessä Manner-Kiinan tärkeimmistä kaupungeista. Tsekkaa tästä artikkelista tärpit Shenzheniin kunhan koronavirus epidemia laantuu!

Ota viimeinen kuulutus seurantaan Instagramissa ja pysy mukana matkassa reaaliajassa!

Business loungen kautta Helsingistä Hong Kongiin

Lensimme Suomesta Hong Kongiin suoralla Finnairin lennolla. Broidini lahjoitti minulle Finnairin kultakortin vuodeksi, joten haimme vauhtia Helsinki-Vantaan kaukolentoterminaaliin juuri avatusta Finnairin business loungesta. Haaviini tarttui Brooklynin IPA ja lämpimästä buffasta vähän kaikkea. Lounge on sopivaa luksusta ja muuttaa turhauttavan odottelun miellyttäväksi – etenkin välilaskuilla lounge lienee elementissään.

Emme jääneet tällä kertaa Hong Kongiin vaan jatkoimme suoraan Shenzheniin. Tyypillisesti Hong Kongista käydään Macaossa päiväreissulla, mutta Shenzhen tarjoaa täysin erilaisen vaihtoehdon uteliaalle matkailijaille. Uudehko Shenzhenin viiden päivän on-arrival viisumi on tehnyt tästä helpompaa, sillä Kiinan viisumia ei tarvitse hakea etukäteen suurlähetystöstä. Shenzhenin on arrival viisumi on saatavilla vain ja ainoastaan Lo Wu/Luohu rajaylityspisteellä. Tiesitkö, että viiden päivän on-arrival viisumi on saatavilla myös lukuisiin muihin Kiinan kaupunkeihin?

Avaan Shenzheniin saapumista ja poistumista tarkemmin tässä kirjoituksessa, koska mielestäni Hong Kongissa vierailevien kannattaa harkita Shenzhenissä käymistä.

Hong Kongin lentokentältä maateitse Shenzheniin

Saavuimme Hong Kongiin aamulla noin kymmenen tunnin unettoman lennon jälkeen. Onneksi en juonut kuin yhden bissen lennolla, koska muuten oloni olisi ollut aivan hirveä. Jatkoimme hammaspesun jälkeen matkaamme lentokentältä kaksikerroksisella A43 bussilla Sheung Shuin metroasemalle. Sheung Shuissa hyppäsimme vaalean sinisen metrolinjan kyytiin kohti Lo Wu:n metropysäkkiä, joka sijaitsee Hong Kongin ja Shenzhenin rajalla.

Lo Wu asemalla seurasimme massaa kohti Shenzhenin kylttejä. Poistuimme tämän jälkeen itsepalveluautomaatin avulla Hong Kongista, jonka jälkeen teimme no mans landilla hakemuksen viiden päivän Kiinan viisumia varten. Kiinan viisumikeskuksen löysi seuraamalla port visa kylttiä.

Shenzhenin on-arrival viisumi on saatavilla ainoastaan Luohun rajaylityspisteellä. Hong Kongista ei siis voi ottaa lauttaa tai junaa Shenzheniin, mikäli laskee on-arrival viisumin varaan. Viisumilla saa matkustaa Shenzhenin sisällä vapaasti, mutta ei kaupungin rajojen ulkopuolelle. Hakemusprosessissa meni noin puolisen tuntia ja viisumi maksoi noin 25 jenkkidollaria. Viisumin voi maksaa käteisellä tai Visa luottokortilla – Mastercard ei käynyt.

Viisumit taskussa Shenzhenin Luohu asemaa kohti

Viisumin saatuamme teimme Kiinan rajamuodollisuudet ja kävelimme Shenzhenin Luohu asemalle. Luohu asemalla juoksin maratonin, jotta löysin kainvälisen luottokortin hyväksyvän pankkiautomaatin. Aseman vieressä olevasta ostoskeskuksesta löytyi ICBC automaatti, joka toimi moitteetta. Meinasimme ostaa rajalta paikallisen SIM-kortin, mutta kaikki tarjotut diilit vaikuttivat huonoilta, joten päätimme koettaa onnea myöhemmin kaupungissa. Useimmiten tämä on fiksu liike, sillä esimerkiksi lentokentällä tarjotut paketit ovat usein huonompia kuin kaupungissa.

Tämän jälkeen ostimme Shenzentong matkakortin Luohun metroaseman edustalta olevasta kojusta. Matkakorttien kanssa säästyy rahaa ja aikaa, kun ei tarvitse ostaa lippua jokaiselle metromatkalle erikseen. Luohu asemalta hyppäsimme Shenzhenin vihreälle metrolinjalle. Majoituksemme oli Pingzhoun metroaseman läheisyydessä, joka oli 26 pysäkin päässä toisella puolen kaupunkia. Metromatka kesti reilun tunnin ja väsymys alkoi painamaan enemmän ja enemmän.

Shenzhen: SIM korttia ja AirBnB asuntoa metsästämässä

Päästyämme Pingzhoun asemalle aloin etsimään SIM-korttia Satun leiriytyessä kamojemme kanssa kadun kulmaan. SIM-kortti oli tarpeellinen, koska meidän piti olla yhteydessä AirBnB isäntäämme sisäänkirjautumista varten. Tajusin kolmen puhelinliike vierailun jälkeen, että en saa SIM-korttia ilman Kiinan henkilökorttia. Ulkomaalaiset saavat Shenzhenissä SIM-kortteja vain rajalta! Mitä paskaa! Jälkeenpäin opittuna pro-vinkkinä suosittelen ostamaan Hong Kongista SIM-kortin, joka toimii Manner-Kiinan puolella. Liittymät toimivat useimmiten roamingin kautta, jolloin Googlen ja Facebookin palvelut ovat käytettävissä ilman VPN-yhteyttä.

Menimme satunnaiseen puhelinliikkeeseen kysymään voisimmeko käyttää heidän wifiä. Liikkeen työntekijä oli oikein ystävällinen ja onneksemme puhui hieman englantia. Hän soitti AirBnB isännällemme ja hetken päästä nuori kaveri kurvasi paikalle sähköskootterillan. Hän nappasi Satun rinkan ja repun kyytiin. 10 minuutin kävelyn jälkeen olimme vihdoin perillä AirBnB asunnossamme.

Pientä säätöä, mutta asiat järjestyy aina tavalla tai toisella

Matka Hong Kongin lentokentältä AirBnB majoituksellemme kesti kokonaisuudessaan reilu viisi tuntia. Vähemmällä säätämisellä ja majoituksia optimoimalla, matkan kesto olisi ollut huomattavasti pienempi.

Shenzhen: Tyhjästä rakennettu tornitalojen mekka

Shenzhen on tyhjästä rakennettu ultramoderni suurkaupunki, jossa designia ja luontoa ei ole unohdettu. Populaa tähän suurkaupunkiin mahtuu 12 miljoonaa ja metropolialueelle yli 20 miljoonaa. Aikamoinen saavutus ottaen huomioon, että 40-vuotta sitten Shenzhenissä asui vain 30 tuhatta ihmistä. Aivan sairasta!

Tuohon piilee myös Shenzhenin kirous ja lumo – kaupunki on rakennettu käytännössä täysin tyhjästä. Jopa paikalliset sanovat, että Shenzhenillä ei ole historiaa. On kuitenkin aivan varmaa, että Shenzhenillä on tulevaisuus. Shenzhenin ulkomuodosta kommunistiset bulkkirakennukset ovat kaukana, sillä kaupunkisiluettia dominoi Hong Kongin tavoin tornitalot. Shenzhen on rakennettu modernisti muotoilua, arkkitehtuuria ja luontoa unohtamatta.

Monet Shenzhenin tornitaloista ovat suunniteltu korkeammaksi, mutta korkeutta on jouduttu rajoittamaan lentoturvallisuuden vuoksi. Tästä huolimatta, Shenzhenissä on 14 yli 300 metristä tornitaloa ja 27 uutta odottaa rakentamista. Viisi Shenzhenin rakennuksista löytyy maailman top-40 korkeimman rakennuksen listalla. Shenzhenin korkein rakennus, Ping An Tower, on 599 metriä korkea ja maailman 4. korkein rakennus. Tornitaloista löytyy muun muassa Shenzhenin pörssi ja kaikkien isojen kiinalaisten teknologia yritysten pääkonttorit. Kaupunki tunnetaan Kiinan Piilaaksona, jossa koodarit ja nörtit ovat rokkistaroja.

Shenzhen: Länsimaalaisia turisteja ei näy katukuvassa

Länsimaalaisia turisteja Shenzhenissä ei juuri näkynyt vierailumme aikana. Silloin ongelmana oli poliittinen tilanne Hong Kongin kanssa. Tällä hetkellä koronaviruksen vuoksi ei taida näkyä juuri ketään katukuvassa. Olimme Shenzhenissä 4,5 päivää ja näkemämme länkkärit voi laskea kahden käden sormilla.

Yksi näkemistämme länsimaalaisista oli Satun ystävä, joka oli perustamassa koulua Shenzheniin. Oli todella hauskaa ja täysin odottamatonta, että satuimme olemaan samassa paikassa samaan aikaan. Unohdimme jopa ottaa yhteiskuvat illan aikana! Maailma on välillä todella pieni paikka. Sama trio oli kasassa viimeksi Kööpenhaminassa 2012 ja kuka tietää missä seuraavaksi?

Shenzhen: Kiinan palomuuri on elämys

Kiinassa sanaa sensuroidaan Kiinan kansantasavallanpuoleen parhaaksi näkemällä tavalla. Fyysisesti tämä näkyy turisteille kameroiden muodossa. Kameroita on aivan kaikkialla kaupungissa. Kiinalainen kasvojentunnistusteknologia on erittäin kehittynyttä ja tästä esimerkkinä mainittakoon, että paikallisille napsahtaa punaisia päiten kävelystä automatisoitu sakko suoraan älypuhelimeen.

Teknologiassa sensuuri näkyy turisteille siten, että Facebookin ja Googlen palveluita ei pysty käyttämään ollenkaan. Tämä pätee esimerkiksi Android Play kauppaan, joten uusia applikaatioita ei pysty Kiinan rajojen sisällä asentamaan. Whatsapp viestit menivät läpi ainakin meillä, mutta äänipuhelut ja kuvat eivät. Ennen Kiinan vierailua kannattaa asentaa Kiinassa toimiva VPN puhelimeen, jotta puhelissa toimii palvelut joihin on tottunut. Minulla oli NordVPN niminen sovellus asennettuna etukäteen, mutta harmikseni se ei toiminut Kiinassa.

Shenzhen: AirBnB tarjoaa paremman vastineen rahalle kuin hotellit

Olimme varanneet majoituksemme AirBnB:n kautta, joka tarjosi paremman vastineen rahalle kuin tavanomaiset hotellit. Asunto oli pieni yksiö, joka oli sisustettu melko tyylikkäästi. Talon ulko-ovi ja asunnon ovi avautuivat koodilla. Asunnossamme oli ikkuna, mutta metrin päässä ikkunasta oli toisen talon keittiö. Moikkailimme ja nauroimme naapurin kanssa pariin kertaan ikkunasta. Asunto maksoi 20 euroa yö, joten ei sovi liian paljon valittaa. Haimme lähikaupasta kahvia, banaania, mandariinia ja yuzu hedelmiä snäkiksi ja aamupalaksi. Yuzut olivat uusi tuttavuus. Maku oli appelsiinin ja persikan sekoitus.

Shenzhen: Liikuimme pääasiallisesti metrolla

Shenzhenin metro on erittäin halpa ja kätevä tapa liikkua. Matkamme hinnat vaihtelivat 20 sentistä euroon per matka. Kannattaa ostaa shenzentong matkakortti metroon, jotta ei tarvitse ostaa lippuja yksitellen. Matkakortti maksoi 100 yuania (13 euroa). Korttiin sisältyi 50 yuanin (6,5 euroa) pantti, jonka saa takaisin palauttaessa kortin. Mikäli siis löytää oikean paikan jonne kortin voi palauttaa, koska sitä ei voi palauttaa jokaiselle metroasemalle tai juna-asemalle. Lähdimme Shenzhenistä Hong Kongiin Shenzhen North juna-aseman kautta, jonne korttia ei voinut palauttaa. Shenzhentong lähti siis mukaamme matkamuistona.

Shenzhen: Söimme halpaa paikallista ruokaa

Kotikatumme oli myös pääasiallinen ruokakatumme. Olimme onnekkaita, sillä emme nähneet yhtä hyvää vegetarjontaa koko Shenzhenissä. Kielimuuri oli vankasti läsnä, mutta google translaten offline käännökset toimivat melko hyvin.

Alakerrassamme oli paikallinen ravintola, jossa kävimme pariin otteeseen. Ensimmäisellä kerralla kaikki meni hyvin tilatessamme pari nuudelikeittoa. Oma nuudelikeittoni oli tosin niin tulinen, että hikoilin kuin kylmä bisse auringossa. Toisella kerralla Satun keiton sekaan oli ängetty mukaan hieman possua mausteeksi, vaikka olimme sopineet vegaanisen annoksen. Noh, sekin saatiin korjattua ja uusi annos saapui pöytään vaivautuneiden Google käännösten jälkeen.

Shenzhen: Ainakin nämä paikat kannattaa nähdä

Seuraavaksi lista parhaista paikoista, joissa kävimme reissumme aikana.

Shenzhen Talent Park, MixC Mall, China Resources Tower

Löysimme tämän alueen sattumalta, sillä lähdimme kävelemään summittaisesti Nanshanin alueelta kohti merenrantaa. Talent Park on kaunis puisto, jonne motorisoidut ajoneuvot eivät pääse. Puistossa on ripoteltuna taidetta ympäriinsä ja jopa juoksurata lenkkeilyä varten. Puistoa reunustaa modernit tornitalot ja posketon MixC luksusostoskeskus. En ole ikinä käynyt niin hienossa vessassa kuin MixC:n gentsien puolella. MixC:n edustalla oleva China Resources Tower taas näyttää modernilta ydinohjukselta valmiina ampaisemaan taivaalle. Tällä alueella ei todellakaan ole säästetty rahaa, ja lopputulos on turistin kannalta mahtava.

Lianhuashan Park

Hieno puisto kansalaisaukion pohjoispuolella. Lapset leikkivät isoissa ryhmissä ja lennättivät leijoja. Puiston puut ovat vanhoja ja tunnelma oli sereeninen. Puistossa olevan nyppylän päältä avautuu mahtavat näkymät Shenzhenin kaupunkisiluettiin. Lianhuashan Parkissa kannattaa käydä arkipäivänä, jolloin suurin osa ihmisistä on töissä.

Civic Center, Citizen Square, Ping An Tower

Shenzhenin yksi omintakeisimmista rakennuksista on aaltomainen civic center, joka reunustaa kansalaisaukiota. Aluetta käytetään varmasti paraatijuhlissa, mutta arkipäivänä massiivinen alue on lähes tyhjä. Kansalaiset ovat töissä ja turisteja ei ole juurikaan. Aukion taustalla näkyy maailman neljänneksi korkein rakennus Ping An tower, jonne pääsee myös vierailemaan. Ping Anin näköalatasanteen lippua ei kannata ostaa ennakkoon, koska päiväkohtainen näkyvyys vaihtelee suuresti sään ja saasteiden vuoksi. Emme käyneet Ping Anissa Satun karsastaessa korkeita paikkoja ja, koska olimme käyneet hiljattain Taipei 101:ssä.

OCT-LOFT

OCT-LOFT on Shenzhenin hipsteriparatiisi, josta löytyy Shenzhenin trendikkäimmät kahvilat ja ravintolat, crafti olutta, näyttäviä muraaleja ja erilaisia taidenäyttelyitä. Jopa Satun rakastama Oatlyn iKaffe löytyi OCT-Loftista. Kauramaito lattesta joutuu pulittamaan noin 6 euroa eli kolmen nuudelisopan verran. Alueella olevat taidenäyttelyt olivat ilmaisia, joten kävimme ihmettelemässä paria näyttelyä. Kaikki teokset eivät ihan avautuneet minulle, mutta en ole kovin artsyfartsy muutenkaan. Ihmisten seuraaminen ja yleinen pööpöily on ilmaista, joten OCT vierailu oli aikansa väärti.

Shenzhen Bay Park

Shenzheniä reunustava Shenzhen Bay Park on pitkä promenadi merenäärellä. Ihmiset tuppaavat jäämään metroasemien läheisyyteen, mutta muutoin tarjolla on suomalaiselle sopiva määrä henkilökohtaista tilaa. Promenadi sopii hyvin rauhoittumiseen ja vaikkapa piknikkiin. Kirkkaana päivänä näkee helposti Hong Kongiin asti.

Katsoessani Shenzhenistä Hong Kongiin, huomasin pohtivani, että mitä mahtavat kiinalaiset tavikset miettiä katsoessaan Hong Kongiin? Halveksuvatko he kenties Hong Kongilaisia julkisesti, mutta ihailevat heitä salaa? Toivoisivatko he kenties mahdollisuutta loikata rajan yli ja jäädä sinne? Vai ovatko kiinalaiset tyytyväisiä nykyiseen hallintamalliinsa? Näkevätkö he Hong Kongin rapisevana esimerkkinä länsimaalaisen aikakauden väistymisestä?

Manner-kiinalaiset tarvitsevat valtiolta luvan vieraillakseen Hong Kongissa, joten alue rinnastetaan siinä mielessä ulkomaihin. Noh, oli miten oli, Shenzhenissä ihmiset ovat varmasti keskiverto kiinalaisia tyytyväisempiä. Shenzheniläiset ovat pääosin vauraita ja kiinalaisen pisteytysjärjestelmän kärkipäässä. Vähemmistöuskontoja harjoittavat ovat vähemmän onnekkaaita kuten uiguurit, tiibettiläiset ja falun gongilaiset. Zero points – game over.

Huaqian North Road

Kuten mainitsinkin alustuksessa, Shenzhen tunnetaan Kiinan Piilaaksona. Mikäli siis tarvitsee elektoniikkaa, kannattaa ehdottomasti mennä Huaqian North Roadille tsekkaamaan Shenzhenin loputon tarjonta. Alue palvelee, sekä tukkumyyjiä, että kuluttajia, joten kannattaa katsoa vähän missä pyörii. Kaupoista löytyy puhelimia, puhelimen komponentteja, powerbankeja, droneja, actionkameroita, robotteja, vr-laseja jne!

Ostin pari tylsää usb-c > audio + usb-c adapteria parilla eurolla, jotta voin käyttää langallisia kuulokkeita ja ladata puhelinta samaan aikaan. Suomessa samat piuhat maksavat 30 – 40 euroa. Adapteri auttaa pitkillä bussimatkoilla huomattavasti, koska powerbank on usein käytössä katsoessamme leffoja puhelimelta.

Pariskunnille tulee nyt super vinkki! Hankkikaa audio > 2x audio adapteri, jotta molemmat voivat kytkeä kuulokkeensa samaan puhelimeen, tablettiin tai läppäriin. Yhdellä kuulokkeella kuuntelu meluisassa paikassa tarkoittaa usein, että ei kuule leffan ääniä ollenkaan.

Voila! Latausvalmiudessa ja kahdet kuulokkeet kytkettynä

Muita kohteita

Olisimme käyneet näissä kohteissa, mikäli olisimme olleet Shenzhenissä pitempään. Kannattaa lukea näistä lisää, mikäli suunnittelee Shenzhenin reissua.

  • Window of the world
  • Fenghuang mountain
  • Lychee park
  • Fairy lake botanical garden

Luotijunalla takaisin Hong Kongiin

Shenzheniin tullessa oli vain yksi reitti, jota voimme käyttää. Shenzhenistä Hong Kongiin palaamiseen meillä oli käytettävissä kolme eri vaihtoehtoa, koska meillä oli viisumi jo taskussa. Olisimme tietysti voineet mennä metrolla samaa pitkää reittiä pitkin, jota tulimme Shenzheniin. Vaihtoehtoisesti olisimme voineet mennä lautalla tai luotijunalla suoraan Hong Kongin keskustaan. Valitsimme luotijunan, koska junamatka kesti houkuttelevat 20 minuuttia Shenzhen North asemalta Kowlooniin. Tiesimme, että junan kanssa kanssa tulisi varmasti säätöä, mutta päätimme kokeilla sitä joka tapauksessa.

Säätö alkoi heti saavuttuamme Shenzhen North asemalle. Etsimme tovin metron asiakaspalvelupistettä, koska halusimme matkakortin pantin ja saldon takaisin rahana. Asiakaspalvelupisteessä meillä kerrottiin, että kortteja ei voi palauttaa tälle asemalle. Nice… Noh, saatiinpahan ainakin yksi matkamuisto Shenzhenistä.

Katu-uskottava shenzhentong matkakortti

Tämän jälkeen aloimme metsästämään junalippuja Hong Kongiin. Juna-asema oli massiivisen kokoinen ja mitään ei lukenut missään englanniksi (toisin kuin metrossa). Edes juna-aseman valotaulut eivät tarjonneet matkakohteita latinalaisilla aakkosilla. Löysimme oikean lippuluukun terminaalin ulkopuolelta henkilökunnalta kysymällä (google translaten avulla tottakai).

Jonotettuamme reilu puoli tuntia pääsimme ostamaan lippua. Meillä ei ollut tässä vaiheessa mitään hajua millaiset passintarkastus prosedyyrit olisivat ja kuinka kauan niihin menisi. Junat menivät 20-30 minuutin välein, joten emme halunneet missata valitsemaamme junaamme. Päätimme lonkalta kerkiävämme 30 minuutin päästä lähtevään junaan.

Ostettuamme lipun suuntasimme juna-aseman sisään. Virkailijat tarkastivat passimme, lippumme ja tekivät nopean läpivalaisun tavaroille. Tämän jälkeen suuntasimme laiturillemme vain huomataksemme, että junan check-in alkaisi vasta 20 minuutin päästä. Tässä vaiheessa kävi myös ilmi, että immigration on vasta Hong Kongissa, joka tiputti stressitasojamme huomattavasti. Teimme check-inin, siirryimme laiturille ja hyppäsimme junan kyytiin.

Junamatka kesti 20 minuuttia ja juna kulki parhaimmillaan melkein 200 km/h. Hyppäsimme junasta ulos Kowloonissa ja suuntasimme immigration kylttejä kohti. Rajamuodollisuudet menivät ilman dramatiikkaa kummallakin puolella. Hong Kongin päässä jatkoimme kolmella metrolinjalla kämpillemme Hong Kongin saaren puolelle. Aikaa meillä meni matkaan kokonaisuudessaan noin neljä tuntia. Paljon nopeamminkin pääsee riippuen majoitusten sijainnista ja säädön määrästä.

Shenzhen reissun yhteenveto

Shenzhen jäi kaupunkina hyvin mieleen, jota ei voi sanoa jokaisesta suurkaupungista. Shenzhenissä ei ole historiaa (vielä), joten sitä ei kannata kaupungista etsiä. Kaupunki on rakennettu rahaa säästämättä ja siellä kannattaa keskittyä arkkitehtuuriin, puistoihin, ruokaan, teknologiaan ja tornitaloihin. Shenzhenin hintataso on halpa ja liikkuminen on erittäin helppoa! Kunhan koronavirus epidemia laantuu, Hong Kongissa vierailevien kannattaa ehdottomasti harkita Shenzhenissä käymistä ja varata vierailuun vähintään kolme päivää. Yksi peukku ylös!

Shenzhen budjettiseuranta

Shenzhenissä saa menemään juuri niin paljon rahaa kuin haluaa, mutta vierailu onnistuu tahtoessaan murto-osalla Hong Kongin budjetista. Alla budjettiseuranta viiden päivän Shenzhenin matkastamme.

  • Kokonaisbudjetti: 550 euroa vs Kokonaistoteuma: 407 euroa
    • Alitimme matkamme kokonaisbudjettimme 143 eurolla.
    • Söimme pääasiallisesti halvoilla paikallisissa ravintoloissa, joka näkyy massiivisena budjetin alituksena
  • Päiväbudjetti: 50 euroa vs Päivätoteuma: 32 euroa.
    • Alitimme päiväbudjettimme 18 eurolla päivätasolla, eli 90 eurolla kokonaisuudessaan. Viiden päivän käyttörahamme oli 162 euroa per henkilö.
  • Lentobudjetti: 300 euroa vs Lentototeuma: 245 euroa
    • Alitimme lentobudjettimme 55 eurolla. Lensimme Finnairilla Hong Kongiin, josta jatkoimme maateitse Shenzheniin. 
  • Majoituksen hinta: 20 euroa / yö / asunto eli 10 euroa / yö / henkilö (AirBnB)
    • AirBnB majoitus oli halvempi ja parempi kuin hotellit, joka edesauttoi budjetin alittamista.

Ota viimeinen kuulutus seurantaan Instagramissa ja pysy mukana matkassa reaaliajassa!

4
Osallistu keskusteluun

avatar
2 Kommenttiketju
2 Kommentitketjun vastaukset
0 Seuraajat
 
Eniten reagointeja
Kuumin kommenttiketju
3 Kommentoineet henkilöt
JanzuTravelloverin annikaMikko / Matkalla Missa Milloinkin Hiljattain kommentoineet henkilöt
  Tilaa  
uusimmat vanhimmat Äänestetyin
Ilmoita
Mikko / Matkalla Missa Milloinkin
Vierailija

Aivan käsittämätöntä tuo kasvojentunnistusteknologia. Olin kyllä tiedostanut, että se on edistyksellistä Kiinassa, mutta en olisi arvannut, että punaisia päin kävellessä tulee sakko puhelimeen! 😀

Meidän on tarkoitus lähteä Kiinaan syksyllä (kunhan vain koronaepidemia on ohi ja eiköhän se ole). Vähän on mietityttänyt tuo ruokahomma ja kommunikaatio siihen liittyen. Täytyy laittaa mieleen nuudelikeitot hyvänä vaihtoehtona!

Travelloverin annika
Vierailija

Koska majoitus Hongkongissa on hirveän kallista, olen joskus miettinyt majoittumista Shenzhenissä huomattavasti edullisempaan hintaan ja sitten vaan liikkumista kaupunkien välillä, mutta sitten tulin järkiini: viisumi! Shenzhen itsessäänkin varmaan on vierailemisen arvoinen, mutta jotenkin tuntuisi, että Hongkongissa sittenkin on enemmän luonnetta, eli vastedeskin taidan maksaa ylihintaisesta majoituksesta, jos sinnepäin mieli vielä tekee.

Close Menu