Lähikuukausien matkasuunnitelmia!

Lähikuukausien matkasuunnitelmia!

Moikka Balilta! Ajattelin, että nyt olisi hyvä hetki avata hieman lähikuukausien matkasuunnitelmia.

Ota viimeinen kuulutus seurantaan Instagramissa ja pysy mukana matkassa reaaliajassa!

Suomi, Shenzhen ja Filippiinit takana alkuvuodesta

Palataan kuitenkin ensin hivenen lähimenneisyyteen. Nappasimme Suomessa viettämiemme joulupyhien jälkeen telttailukamat mukaan reissullemme, joten kannettavaa on tällä kertaa mukana entistä enemmän. Vaatteiden määrä kasvoi samalla, sillä liikumme paitsi tropiikin lämmössä myös vuoriston kylmyydessä.

Kaikki mahtuu ja melko helposti vielä!

Helsinki-Vantaalta lensimme Hong Kongiin, josta jatkoimme maateitse Manner-Kiinan puolelle Shenzheniin viideksi päiväksi. Shenzhen on moderni suurkaupunki, jonka rakentamisessa ei ole rahaa pihtailtu. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisimme viettäneet koko tammikuun Kiinassa, mutta päätimme muokata matkasuunnitelmiamme Guilinin vuoriston huonon näkyvyyden vuoksi. Jälkeenpäin katsottuna meillä kävi siis mieletön tuuri, ettemme ole Corona viruksen kanssa pyörimässä samoissa maisemissa.

Shenzhenistä jatkoimme kahdeksi viikoksi Filippiinien lämpöön. Kävimme Cebun-, Boholin- ja Siquijorin saarilla ja vietimme muutaman päivän Dumagueten kaupungissa. Broidini tuli moikkaamaan meitä Filippiineillä, mikä oli todella nastaa. Filippiinit osoittautui mahtavaksi matkakohteeksi, josta matkablogit aikanaan kertovat.

Filippiinien jälkeen seuraava matkakohteemme oli alun perin Australia, mutta kuten sanoinkin jo, kirjoitan tätä tekstiä Balilta helmikuun alussa. Huomasimme lentoja ostaessa, että suurin osa lennoista kulkee Balin kautta. Päätimme siis jäädä Balille viikon välilaskulle, koska lento Balille tuli käytännössä ilmaisena – plus Satu rakastaa Balia.

Matkasesongin ulkopuolella Ubudissa on tilaa liikkua kävellen ilman aggroja

Eeppisiä matkasuunnitelmia!

Lennämme myöhemmin tänään Australiaan, joka on ollut lapsuuden haaveeni. Sittemmin haave on vaimennut, mutta jännä nähdä mitä fiiliksiä Australiassa herää. Olemme noin viikon Melbournessa ja toisen viikon patikoimassa teltan kanssa Great Ocean Walkilla. Edessämme on reilu 100 kilometriä patikointia, reilun viikon ruokien kantaminen ja seitsemän telttayötä putkeen ilman suihkua. Nice.

Australiasta jatkamme Uuteen-Seelantiin helmikuun puolivälin jälkeen noin viideksi viikoksi. Vietämme noin kolme viikkoa eteläisellä saarella ja noin kaksi viikkoa pohjoisella saarella. Uusi-Seelanti on aikataulutettu siten, että olemme siellä pääasiallisesti huippusesongin jälkeen, mutta kerkeäisimme vielä Etelä-Amerikan Patagoniaan ennen talvea. Tarkoituksenamme on patikoida Uudessa-Seelannissa paljon ja viettää noin puolet öistämme teltassa. Alustavalla matkakohdelistallamme on ainakin Milford Sound, Queenstown, Wanaka, Mount Cook, Blenheim, Wellington, Tongariro, Rotorua ja Auckland.

Kuten mainitsin jo edellisessä kappaleessa, maaliskuun loppupuolella vaihdamme mannerta jälleen, sillä lennämme Aucklandista Chilen puolelle Patagoniaa. Aloitamme Punta Arenasista matkamme läpi Etelä-Amerikan aina Kolumbiaan asti. Pyörittelemme tällä hetkellä Satun kanssa matkasuunnitelmia ja tutkimme reittiä, jolla voisimme matkustaa maateitse koko matkan! Patagoniassa suunnitelmanamme on patikoida ja telttailla muutamia viikkoja ilman kiirettä. Talviset olosuhteet potkivat meitä varmasti eteenpäin, mikäli emme muutoin liiku.

On helppo katsoa tulevaisuuteen ja hymyillä. Etiäpäin!

Eeppinen 2020 luvassa

Ota viimeinen kuulutus seurantaan Instagramissa ja pysy mukana matkassa reaaliajassa!

4
Osallistu keskusteluun

avatar
1 Kommenttiketju
3 Kommentitketjun vastaukset
0 Seuraajat
 
Eniten reagointeja
Kuumin kommenttiketju
2 Kommentoineet henkilöt
JanzuMikko / Matkalla Missa Milloinkin Hiljattain kommentoineet henkilöt
  Tilaa  
uusimmat vanhimmat Äänestetyin
Ilmoita
Mikko / Matkalla Missa Milloinkin
Vierailija

Ihan mahtavia suunnitelmia. Seuraavat paikat ovat mun ihan suosikkeja, Australia on mahtava maa, tykkään siitä vielä enemmän kuin Uudesta-Seelannista, joka sekin on kyllä vaikuttava. Niin ikään Patagonia on upea, mutta siellä tulee ihan valtavasti, oikeasti!

Close Menu