Bali kutsuu! Ubudin päiväreissuja ja matkayhteenveto

Bali kutsuu! Ubudin päiväreissuja ja matkayhteenveto

Bali on hyvä paikka päiväreissuille pienen pinta-alansa vuoksi. Ubud on keskeisen sijaintinsa vuoksi hyvä vaihtoehto Bali tukikohdaksi. Teimme Ubudista useita pitempiä päiväreissuja viikonloppuisin ja arkisin keskityimme Ubudin lähiympäristöön. Tämä blogikirjoitus koostaa tekemämme päiväreissut yhteen.

Tämä on toinen osa Bali matkablogia. Ensimmäisessä osassa käsitellään Balia yleisesti, Ubudia tarkemmin ja käydään läpi etätyöntekijän arkea Ubudissa. Tsekkaa siis ensimmäinen osa täältä mikäli et ole sitä vielä lukenut.

Bali reissun kartta

Alla Google Maps kartta, johon olen lisännyt Bali blogikirjoituksissa mainitsemani paikat.

Bali: Päiväreissuja Ubudista

Canggu

Kävimme Canggussa pariinkin kertaan skootterilla Ubudista, koska Canggu jäi väliin edellisellä Balin reissullamme. Ajomatka kesti Ubudista reilun tunnin suuntaansa ja matka oli paikoittain todella ruuhkainen. Mikäli navigoit itseksesi, tulet eksymään melko varmasti pariin kertaan matkalla. Reitille osuu todella paljon käännöksiä ja hyvin vähän tienviittoja. Onnekseni Satu navigoi ansiokkaasti skootterin selästä ja ajoimme harhaan ainoastaan kerran.

Canggu, eli kankku, on alun perin pieni hiljainen Balilainen maalaiskylä, joka sijaitsee Balin länsirannikolla. Tunnetummat Seminyak ja Kuta löytyvät Canggun eteläpuolelta. Canggu on varsin uusi turistikohde Balilla, jonka rantaviivalle on tykitetty turisti-infrastruktuuri kuntoon melko hiljattain. Kenties tämän vuoksi Canggussa on Balin nopeimmat internet yhteydet.

Kaupunki sijaitsee pääasiallisesti kolmen päätien varrella ja alueella on helppo kävellä. Paikalliset ihmiset puuttuvat Canggun katukuvasta lukuun ottamatta erilaisten palveluiden työntekijöitä. Kulttuurin puolesta Canggu tarjoaa siis erittäin vähän. Toisaalta Canggu ei ole ruuhkainen ja skootterilla on helppo liikkua paikasta toiseen. Katukuvassa näkyy skootterien lisäksi poikkeuksellisen paljon moottoripyöriä.

Canggu on täynnä expatteja, etätyöntekijöitä ja diginomadeja. Canggun ympärillä on todella paljon hypeä varsinkin etätyöntekijöiden, joten olin kerännyt paikkaa kohtaan epäsuorasti melko korkeat odotukset. Valitettavasti korkeat odotukset harvoin lunastetaan, mutta silloin on varsin helppo pettyä. En ollut juuri lukenut Canggusta ennen vierailuani, joten en tiennyt kuinka kaukana mielikuva oli todellisuudesta.

Canggun turisteista merkittävä osa vaikuttaa olevan parin päivän perusteella pintaliitäjiä ja bilettäjiä. Canggussa panostetaan ulkonäköön keskivertoa enemmän ja Kaakkois-Aasian norsukuvioisia haaremihousuja ei Canggun katukuvassa näy. Vaatekaupat tarjoavat vähemmän rihkamaa ja enemmän muodikkaita vaatteita.

Grab, Go-Jek ja vastaavat kyytipalvelut ovat laajalti saatavilla taksien lisäksi. Majoitusten puolesta Canggussa on jo nyt ylitarjontaa ja majoitustyyppejä löytyy dormisängystä täysin palveltuihin luksusvilloihin. Riisipeltonäkymät vaihtuvat Canggussa kovaa vauhtia villanäkymiksi ja ympärillä rakenteilla olevia villoja ja hotelleja. Sesongin ulkopuolella Canggusta saa epäilemättä hyvän majoituksen edullisesti.

Canggun rannat ovat mustaharmaa hiekkaisia, jotka eivät ole erityisen hyviä uimiseen tai auringonottoon. Canggu tarjoaa kuitenkin maailmanluokkaiset surffimahdollisuudet ja surffiskene vaikuttaa olevan voimissaan. Batu Bolongin ranta on hyvä aloitteleville surffareille ja surffikouluja löytyy rannalta pilvinpimein. Echo beachin puolella löytyy haastavammat aallot niille, jotka tietävät mitä tekevät. Canggun rantaviiva on todella pitkä, josta voi halutessaan kävellä rantaa pitkin Seminyakiin asti. Canggun rannoilta löytää siis aina myös rauhallisen paikan.

Ravintoloiden puolesta Canggu vaikuttaa erityisen hyvältä. Ruokaa löytyy joka ruokavaliolle ja gluteeniherkät, vegaanit, lihansyöjät ja raakaruuan ystävät löytävät ruokaa ilman suurempia jerikon reissuja. Ravintoloista on pakko mainita Pizza Fabbrica, josta saa todella hyvät ohutpohjaiset pizzat.

Diavola chili öljyllä oli aivan mielettömän hyvä ja kuola valuu poskellani tätä kirjoittaessani. Teleporttaisin Pizza Fabbricaan heti takaisin lounaalle jos voisin. Vegaaneille löytyy myös vegaanista juustoa, joka sai myös Satun hymyilemään leveästi. Betelnutista saa hyvän kahvin ja paikan ruoka-annokset vaikuttivat myös hyviltä.

Kokonaisuudessaan mielestäni Canggusta on muodostunut alkoholinhöyryinen länsimaalainen kupla, jossa käytetään rahaa melko avokätisesti. Hinnat ovat Bali standardein korkealla, mutta suomalaisittain Canggu on kuitenkin halpa. Pitkäaikaisen matkaajan kannattaa kuitenkin pitää vierailu Cangguun lyhyenä tai harkita matkustamista sesongin ulkopuolella. Canggun kupla vetää vierailijan helposti pauloihinsa ja kulut nousevat salakavalasti.

Tykkäänkö siis Canggusta? Nuorempi minä olisi todennäköisesti riehunut Canggussa bilettäen illat ja kärsien krapulat päivisin rannalla. Olin varmasti jossain vaiheessa elämääni Canggun nykyistä kohderyhmää. Nykytilassa reilusti päälle kolmekymppisenä en saa Canggusta tarpeeksi irti. Canggu ei ole erityisen kaunis ja sieltä puuttuu paikallinen kulttuuri täysin. Kysyntää paikalla näyttää olevan myös ilman minua.

Tirta Empul, Gunung Kawi & Tegallalang

Nämä kolme kohdetta on helppo yhdistää yhdeksi päiväreissuksi Ubudista. Ajomatkat eivät ole erityisen haastavia, mutta tiet saattavat ruuhkautua paikoittain pahasti.

Tirta Empul

Tirta Empulin noin tuhat vuotta vanha vesitemppeli sijaitsee noin 15 kilometrin päässä Ubudista. Skootterimatka temppelille kestää noin 30 minuuttia. Tirta Empulin temppeli on omistettu vesijumala Vishnulle ja tarkoittaa baliksi pyhää lähdettä. Tirta Empul on yksi tärkeimmistä temppeleistä Balilaisille, sillä temppelin pyhää vettä käytetään erilaisissa puhdistus seremonioissa.

Tirta Empulin sisällä näkee ulkomaalaisia ja paikallisia puhdistautumassa temppelin pyhissä altaissa. Intiimimmän kokemuksen saa mikäli suuntaa temppelille heti aamulla. Rauhaa on vaikea löytää turistibussien saavuttua paikalle ja temppeli saattaa alkaa tuntumaan hieman eläintarhalta. Tirta Empulissa vierähtää helposti noin tunti. Kuten myös muissa Balin temppeleissä, osa temppelialueesta on avoinna ainoastaan rukoilua varten.

Gunung Kawi

Balilaisen kuninkaan kunniaksi 1000-luvulla rakennettu Gunung Kawin temppelikompleksi on yksi Balin UNESCO maailmanperintökohteista. Sisäänpääsymaksuun sisältyy saronki, joka puetaan paikallisten avustamana päälle, sekä naisille, että miehille. Älä osta saronkia erikseen, vaikka sitä sinulle todennäköisesti kaupataan ennen kuin pääset ostamaan lippuasi. Kyseessä on standardi turistikusetus, joka toistuu lähes jokaisella Balin temppelillä.

Gunung Kawin temppelille laskeudutaan yli 300 porrasta. Kuumana päivänä hiki virtaa varsinkin takaisin tullessa, joten nesteytys on tärkeää. Temppelikompleksin alue on todella kaunis riisipeltoineen, joten siellä viettää helposti ainakin tunnin.

Tegallalang

Tegallalangin alue on kuuluisa hienoista riisipeltonäkymistään, mutta alue on todella ylituristinen. Alueeltä löytyy ”I love Bali” kylttejä, keinuja, mieletön määrä turistirihkamaa ja miljoona turistia. Tegallalangissa pitää ehdottomasti vierailla aikaisin aamulla, mikäli sen haluaa kokea rauhallisempana.

Pysähdyimme Tegallalangissa vain nopeasti näkymää varten, mutta riisipelloille pääsee myös kävelemään erilaisia merkittyjä polkuja. Mielestäni Tegallalang on hyvä esimerkki alueesta, jonka liikaturismi on pilannut. Näkymät ovat tosin vielä hyvänä hetkenä erittäin hienot.

Jatiluwih, Ulun Danu Beratanin temppeli ja pohjoisen vesiputoukset

Matkareittinämme oli Jatiluwihin riisiterassit, Ulun Danun Beratanin temppeli ja neljä Mundukin alueen vesiputousta. Tämä on melko pitkä päiväreissu suoritettavaksi ja sisältää ajamista haastavilla vuoristoteillä. Vuoristotiet skootterin heikoilla jarruilla ja kuluneilla renkailla eivät ole helpoimpia ajettavia. Kokemattoman skootterikuskin kannattaa jättää tämä reitti ajamatta.

Tämän päiväreissun voi tahtoessaan jakaa kahdelle eri päivälle tai ottaa Ubudista oman autokuskin koko päiväksi. Ubudista Jatiluwihiin ajaa vajaan pari tuntia ja Jatiluwihista Ulun Danu Berataniin ajaa vajaan tunnin. Ulun Danu Beratanista Mundukiin ajaa noin 45 minuuttia ja Mundukista takaisin Ubudiin reilu pari tuntia. Pelkästään ajamiseen menee siis noin 5,5 tuntia, jonka lisäksi aikaa vierähtää tietysti myös perillä.

Navigoija Satu Jatiluwihissa ennen vuoristosadetta

Olimme tekemässä tätä reissua alun perin yhdessä päivässä, mutta yliarvioimme vuoriston lämpötilan ja olimme selkeästi alivarustettuina liikenteessä. Sade iski Jatiluwihin jälkeen yllemme vuoristossa ollessamme matkalla Ulun Danu Beratanille. Lämpötila tippui alle 20 asteen ja päälläni ollut pelkkä tekninen paita muuttui sateen ja viimakertoimen myötä jäätäväksi. Tästä viisastuneena skootterissamme kulki jatkossa sadevaatteet aina mukana.

Kävimme ensimmäisellä reissulla Jatiluwihissa ja Ulun Danu Beratanissa, jonka jälkeen käännyimme takaisin Ubudiin. Kävimme Mundukin vesiputouksilla kuoritakin ja pitkähihaisen kanssa toisena päivänä. Skootterimatkalle kaksipäiväinen lähestyminen sopi hyvin. Olisimme todennäköisesti yöpyneet matkan puolivälissä Beratanissa yhden yön, mikäli meillä ei olisi ollut Ubudissa majoitusta maksettuna.

Jatiluwih riisiterassit

Jatiluwih on yksi Balin UNESCO maailmanperintökohteista ja sijaitsee keskellä Balia. Jatiluwihin riisipeltonäkymät ovat yhtä eeppiset kuin Tegallalangin, mutta ilman isoa turistimassaa. Emme olleet Jatiluwihissa aivan yksin riisipelloilla, mutta siellä pystyi nauttimaan ympäröivistä näkymistä rauhallisemmassa ympäristössä kuin Tegallalangissa. Jatiluwihin ravintolat tarjoavat keskivertoa ruokaa viiden tähden näköaloilla, joten pysähdyimme Jatiluwihiin lounaalle.

Ulun Danu Beratan temppeli

Ulun Danu Beratanin temppelikompleksi sijaitsee 1200 metrin korkeudessa Beratanin järvellä. Vuoristoympäristö ja järvi antavat temppelikompleksille kauniin taustan.

Valitettavasti temppeli kokemukseemme vaikutti paljon se, että olimme aivan jäässä skootteri ajomatkan jäljiltä. Tämä oli omaa syytämme sillä olimme alivarustettuina liikenteessä. Tästä johtuen kuvaansa jonottavat instagram poseeraajat, täyteen pakattu temppelin turistimassa ja temppelin edessä pyörivät kanotoijat, saivat minut ärsyyntymään normaalia enemmän liikaturismin negatiivisista puolista.

Edellämainitun kanootti pelleilyn tarkoitus on siis saada aikaan visuaalinen illuusio siitä, että henkilö on matkalla kanootilla keskellä usvaista järveä, kunnes vastaan tulee kuin tyhjästä kelluva temppeli. Todellisuudessa kanootti on metrin päässä maasta ja temppeli on muutaman metrin päässä järven penkasta. Aivan hirveätä paskaa sanon minä.

Ulun Danu Beratanin temppeli on varmasti oikealla hetkellä ja oikeassa mielentilassa käymisen arvoinen. Temppeli on ohikulkumatkalla, mikäli on menossa kohti Mundukin vesiputouksia.

Mundukin vesiputoukset

Bali on tunnettu lukuisista vesiputouksistaan ja Pohjois-Balin Mundukista löytyy osa Balin parhaista vesiputouksista. Pohjoisen vesiputouksilla käydään vain vähän, koska ne ovat niin kaukana etelän lomakohteista. Munduk on vesiputous bongaukseen oiva paikka siksi, että luontopolku yhdistää neljä eri vesiputousta toisiinsa. Kävelymaisemat olivat kauniit ja varsin helpot. Reitin lähtöpiste oli tosin hieman vaikea löytää, sillä merkinnät olivat vajavaiset. Olimme aikaisin aamusta liikenteessä ja emme nähneet kuin kourallisen muita turisteja.

Kävelyreitti aloitetaan yleensä Mundukin vesiputoukselta, josta jatketaan Red coral vesiputoukselle. Kolmantena vuorossa on Labuhan Kebo vesiputous ja viimeisenä Melanting vesiputous. Google maps merkinnät ovat hieman sekavat nimeämisien suhteen, joten liitän mukaan myös kävelyreitin maps.me kuvankaappauksen. Blogien perusteella Labuan Kebo jätetään jostain syystä usein väliin, mutta mielestäni se oli todella hieno ja sitä ei kannata skipata. Mundukin vesiputoukset olivat mielestäni paras päiväreissu, jonka teimme Balin reissumme aikana. Kaikkien kannattaa siis järjestää aikaa ja käydä Bali reissulla Mundukissa!

Uluwatu

Balin eteläosassa on Bukitin niemimaa, josta löytyy Uluwatun maailmankuulut surffiaallot ja eeppiset kallionäkymät. Suurin osa alueen aktiviteeteistä liittyy joko surffaukseen, ruokaan ja yleiseen relailuun. Uluwatun liikenne on paljon rauhallisempaa ja skootterilla ajaminen on melko helppoa. Ubudista Uluwatun temppelille ajoi noin kaksi tuntia. Kyseessä oli pitkähkö päiväreissu, mutta ihan tehtävissä.

Uluwatussa on useita eri rantakyliä, joissa voi yöpyä. Alueen rannoista mainittakoon esimerkiksi Padang-Padang Beach, Thomas Beach ja Bingin Beach. Olin Bingissä edellisellä pitkällä reissullani ja silloisen majataloni terassinäkymät jäivät pysyvästi mieleeni. Minun oli pakko käydä kurkkaamassa näkymät uudelleen. Majatalo oli vaihtanut omistajaa, mutta näköalat olivat edelleen juuri kuten muistin niiden olevan.

Mies ja Bintang olut Binginissä 2015

Jyrkänteellä sijaitseva Uluwatun temppeli tarjoaa uskomattomat näkymät merelle. Temppeli ei mielestäni ole turistin näkökulmasta vierailun arvoinen, mikäli siellä ei käy hengellisistä syistä. Uluwatun siisteimmät kallionäkymät löytyy temppelin viereiseltä Karang Boman jyrkänteeltä. Kanssamme Karang Bomalla oli kolme muuta turistia ja sisäänpääsymaksu oli muistaakseni 20.000 IDR (1,5 eur). Jyrkänteeltä on noin 70 metrin suora tiputus eikä mitään turvakaiteita, joten alueella kannattaa olla varovainen.

Besakihin temppeli

Mount Agungin läheisyydessä Itä-Balilla 1000 metrin korkeudessa sijaitseva Besakihin temppelikompleksi kulkee Balilaisille nimellä äititemppeli. Temppelikompleksi koostuu 86 eri temppelistä ja siellä pidetään vähintään 70 erilaista juhlaa vuosittain. Temppeli on saanut myös UNESCO maailmanperintökohde statuksen vuonna 1995.

Skootterimatka Ubudista Besakihiin kestää vajaa kaksi tuntia suuntaansa. Ajomatka on suurimmaksi osaksi miellyttävä ja maisemat ovat kauniit. Temppelin sisäänpääsymaksuun sisältyy saronki ja hieman yllättäen jopa oma opas. Opas toki haluaa tipin palveluistaan kiertueen päätteeksi, vaikka lipun hinnassa palveluista on jo maksettukin. On hieman tuurista kiinni, kuinka hyvää englantia opas puhuu. Oppaamme englannista saimme joka neljännen sanan selvää. Meille tuli sellainen olo, että oppaat oli lähinnä vartijan tehtävissä katsomassa tietämättömien turistien perään.

Besakihin turistimassat välttää saapumalla paikalle aamulla ennen turistibusseja. Ajomatka Besakihiin on pitkä, joten kannattaa harkita tarkkaan haluaako temppeliin investoida niin paljon aikaansa. Besakih on mielestäni hienoin temppeli Balilla ja olen tyytyväinen, että kävimme siellä.

Bali: Reissun yhteenveto

Bali on etätöitä ajatellen hyvä paikka pitää tukikohtaa ja sieltä pääsee liikkumaan Aasiassa ja Oseaniassa todella halvalla. Balilla saa myös rahoille hyvää vastinetta majoituksen laadussa. Reissun toisella viikolla halusin muuttaa Ubudista Cangguun. Käytyämme Canggussa olin kuitenkin tyytyväinen, että pysyimme Ubudissa koko neljän viikon ajan. Ubudin laitamilla on vielä rauhaa, kulttuuria ja kauneutta.

Etelä-Bali on ruuhkainen ja ylituristinen paikka, joka on paljon hektisempi kuin sosiaalisessa mediassa annetaan ymmärtää. Ensikosketuksen jälkeen on todella vaikea uskoa, että Balille tullaan etsimään sisäistä rauhaa. Ulkoistakin rauhaa saa etsiä Balilta välillä ihan tosissaan. Balin luonnon keskellä on helppo ymmärtää, miksi Bali on tullut niin suosituksi.

Bali on parhaimmillaan maaginen, kaunis ja täynnä rakkautta. Pahimmillaan Balin liikaturismi aiheuttaa epäuskoa ja mietin mitä helvettiä teen siellä. Pidän pohjimmiltani siitä Balista, joka se on joskus ollut. En pidä siitä Balista, joksi se on liikaturismin myötä tullut. Maailmassa on mieletön määrä mielenkiintoisia paikkoja joissa käydä, joten miksi olla kuin sillit purkissa muiden turistien kanssa? Sitä kysyn itseltäni, varsinkin toisen Bali reissuni jälkeen.

Liikaturismi myös tuhoaa fyysisesti Balia hiljalleen ja veden kanssa on jo nyt vakavia haasteita. Vastuullinen matkaaja Balilla suosii paikallisia palveluita mahdollisimman paljon, käyttää vettä aina kohtuudella ja minimoi muovin käyttöä. Älä tee tilannetta omalta osalta pahemmaksi kuin mitä se jo nyt on. Mikäli tulen vielä uudelleen Balille, se johtunee töistä tai Satusta. Tällöin suuntaan varmasti myös pohjoisrannikolle, joka on Balin alueena vielä minulta tutkimatta. Sesongin ulkopuolella matkustaminen voisi olla kenties palkitsevampaa.

Balilta jatkamme Kuala Lumpurin kautta vähemmän turistiseen Taiwaniin vastapainoksi. Ehkä Balin helppoutta tulee ikävä kun latinalainen merkistö korvataan hanzeilla ja en ymmärrä mistään mitään.

Bali: Budjettiseuranta

Bali matkamme kokonaiskesto oli 27 päivää. Majoituimme koko reissumme ajan samassa majoituksessa Ubudissa. Kaikki summat ovat henkilökohtaisia eli yhden henkilön kuluja, jollei toisin mainita. Kokonaisbudjetti koostuu lentobudjetista ja päiväbudjetista.

  • Kokonaisbudjetti: 1095 euroa vs Kokonaistoteuma: 914 euroa
    • Alitimme Bali matkamme kokonaisbudjettimme 181 eurolla eli noin 16 %:lla.
  • Päiväbudjetti: 35 euroa vs Päivätoteuma: 30 euroa.
    • Alitimme päiväbudjettimme 5 eurolla päivätasolla, eli 135 eurolla kokonaisuudessaan. 27 päivän käyttörahamme oli 810 euroa per henkilö.
  • Lentobudjetti: 150 euroa vs Lentototeuma: 104 euroa
    • Alitimme lentobudjettimme 46 eurolla. Lensimme Malindo Airilla Kota Kinabalusta Kuala Lumpurin kautta Denpasarin lentokentälle.
  • Majoitusten keskihinta: 22 euroa / yö / huone eli 11 euroa / yö / henkilö
    • Meillä oli vain yksi majoitus matkamme aikana – Pecatu Ubud Guest House. Olimme erittäin tyytyväisiä majoitukseemme. Mikäli käytät tätä linkkiäni tehdessäsi varauksen Pecatu Ubud Guest Houseen, saan pienen komission varauksestasi. Hintasi pysyy muuttumattomana joka tapauksessa.

Osallistu keskusteluun

avatar
  Tilaa  
Ilmoita
Close Menu