Bali kutsuu! Ubudin matkaopas ja etätyöntekijän elämää

Bali kutsuu! Ubudin matkaopas ja etätyöntekijän elämää

Lensimme Balille Kota Kinabalusta Borneon reissumme jälkeen. Olimme Balilla noin kuukauden verran elokuun loppupuolelta syyskuun loppupuolelle. Bali oli meille tuttu paikka jo entuudestaan, sillä olimme käyneet saarella aiemmin. Teimme molemmat töitä reissun päältä, joten matkantekomme oli verkkaista.

Majoituimme Ubudissa koko reissumme ajan. Teimme Ubudista useita skootterimatkoja ympäri saarta, jotka kokosin erilliseen blogikirjoitukseen. Pisimmät reissumme teimme aina viikonloppuisin kun töitä ei ollut.

Balilta lensimme kuukauden päätteeksi muutamaksi päiväksi Kuala Lumpuriin, josta jatkoimme kolmeksi viikoksi Taiwaniin.

Bali reissun kartta

Alla Google Maps kartta, johon olen lisännyt Bali blogikirjoituksissa mainitsemani paikat.

Bali yleisesti

Bali kulkee nimellä jumalten saari, mutta demonit ovat läsnä yhtä paljon kuin jumalat. Bali on valtaosin hindulainen, toisin kuin muuten islaminuskoinen Indonesia. Uskonto ja kulttuuri ovat näkyvillä päivittäin olit missä tahansa. Uhrilahjoja näkyy maassa, skoottereilla, kaupoissa, temppeleissä, ravintoloissa – kaikkialla. Matkalla törmää todennäköisesti erilaisiin seremonioihin, jotka tyypillisesti pysäyttävät koko liikenteen. Uniikki ja esteettinen kulttuuri on mielestäni yksi kiehtovimmista asioista Balissa.

Etelä-Balin rannat löytyvät pääasiallisesti Canggusta, Seminyakista, Kutasta, Jimbaranista, Nusa Duasta, Uluwatusta, Sanurista ja Nusa Penidan & Lembonganin saarilta. Jokainen ranta-alue eroaa toisistaan ja houkuttelee erilaisia matkailijoita luoksensa. Valinnanvaraa löytyy riippuen matkantarkoituksesta, joten kannattaa tutkia tarkkaan, mikä alue sopii juuri sinulle parhaiten.

Pidän itse Uluwatun ranta-alueista eniten. Uluwatussa tunnelma ja elämäntahti on rento ja kalliomaisemat ovat mahtavat. Turisteja on huomattavasti vähemmän sulloutuneena pienille alueille, kuin vaikkapa Kutan ympäristössä. Olen itse aina välttänyt Kutan aluetta, mutta 24/7 bilettäjille alue sopii hyvin. Sanurin ranta on ehkä Balin paras, mutta Sanurin kylä on mielestäni tylsä.

Keskeltä Balia löytyy Ubud, joka on Bali kulttuurin kehto. Ubud tarjoaa eeppisen määrän erilaisia palveluita ja Ubudin ympäriltä löytyvät saaren parhaimmat riisipeltonäkymät. Ubudista on helppo tehdä pistoja ympäri saarta, joten se toimii tukikohtana erityisen hyvin. Balilla valtoimenaan oleva dokausturismi ei yllä Ubudiin asti. Ubudin lähimmät rannat löytyvät uneliaasta Sanurista, jonne ajaa vajaan tunnin skootterilla.

Itä-Balissa Batur ja Agung tulivuoret, sekä Besakihin äititemppeli tarjoavat mahtavia näkymiä. Mustarantainen Amed on hyvä paikka sukeltamiseen. Olimme edellisellä reissullamme Amedissa pari päivää hengailemassa. Itä-Bali on mielestäni mukava alue muutamaksi päiväksi, mutta käy tämän jälkeen tylsähköksi.

Pohjois-Balilta löydät Balin kauneimmat vesiputoukset ja Lovinan alue tarjoaa vaihtoehtoisen rantakohteen hektiselle Etelä-Balille. Lombokin saaren edustalla olevat Gilin saaret tarjoavat postikorttirantoja, jonne pääsee lyhyellä venematkalla. Gili Trawangan on bilettäjille, Gili Meno on rauhallisempi saari ja Gili Air on Trawanganin ja Menon fuusio. Olimme viikon verran Gili Menolla edellisellä reissullamme 2015 ja ainakin silloin Gili Meno oli erittäin rento paikka. Infra saarilla oli heikohko silloin, joten ei liene paras paikka vieläkään etätöitä ajatellen.

Bali jakaa mielipiteitä

Bali jakaa tunteitani vahvasti ja riippuu täysin päivästä pidänkö Balista vai en.

Balin saari on pohjimmiltaan mielettömän kaunis ja paikallinen uniikki kulttuuri on esteettistä seurattavaa. Bali tarjoaa todella laajalla skaalalla nähtävää ja tehtävää tulivuorista, temppeleistä, rannoista, riisipelloista, vuorista, surffaamisesta, sukeltamisesta, joogasta, akupunktiosta, energiahoidosta, tatuoinneista, erilaisista retriiteistä, shoppailusta, mahtavasta ruuasta, loistavasta kahvista ja aamuun asti bilettämisestä lähtien.

Lista jatkuisi vielä pitkään ja uusia palveluita ilmaantuu harvasen päivä. On vaikeaa löytää toista paikkaa maailmassa, joka tarjoaa yhtä paljon variaatiota niin pienellä alueella kuin Bali.

Balilla pystyy viettämään aktiivilomaa ja passiivilomaa tai molempia yhdessä. Balilta pääsee myös liikkumaan helposti pienemmille saarille, isommille saarilla tai lentämään suoralla lennolla edullisesti isoon osaan Aasiaa ja Oseaniaa. Bali sopii pitempiaikaiseksi tukikohdaksi sijaintinsa vuoksi mahtavasti.

Hinnat nousevat Balilla jatkuvasti, mutta Bali on suomalaisittain vielä edullinen lomakohde. Euron ostovoima on pitänyt Indonesian rupiaa vasten ja saat tänään enemmän rupioita euroillasi kuin kymmenen vuotta sitten. Paikalliset ihmiset ovat lämpimiä, välittäviä, huolehtivaisia ja helposti lähestyttäviä. Englannilla pärjää paikassa kuin paikassa ja kielimuuria ei ole nimeksikään. Bali on siis mielettömän helppo paikka turistille, mutta helppoudella on hintansa.

Etelä-Bali on aivan tukossa turisteista ja kaikki viettävät paljon aikaa ruuhkissa. Autolla liikkuvat ovat vielä enemmän ruuhkissa kuin skootterilla liikkuvat. Liikenne on jatkuvasti hektistä ja ilmansaasteet ovat paikoittain suuria. Liikennettä on yksinkertaisesti liian paljon liian pienellä alueella. Katukuvassa näkee valitettavan paljon turisteja, jotka ovat olleet onnettomuudessa skootterinsa kanssa.

Jalankulkijalle Bali on pääosin huono paikka ja Balin kaupungeista Ubud on kenties se kaikkein huonoin paikka jalankulkijoille. Jalkakäytävät ovat kapeita, huonokuntoisia ja omaksi yllätykseksi myös skootterit käyttävät niitä ruuhkien aikana. Liikuntarajoitteiselle Bali on todella haastava paikka.

Balin turistikohteet ovat niin täynnä turisteja, että itse kohteet jäävät usein ihmismassan taustalle. Toisinaan tähän turtuu ja toisinaan ohimossani paukkuu moukari. Rauhaa Balilta pitää etsiä tosissaan, joka saattaa tulla monelle Balin vierailijalle yllätyksenä. Instagram keinut ja monta minuuttia kestävät Lemmings jonot saavat verenpaineeni nousemaan.

Kannattaa käydä Balilla toteamassa pitääkö paikasta vai ei. Ymmärrän täysin molemmat näkökulmat ja olen tämän suhteen edelleen skitsofreeninen. Pidän pohjimmiltani siitä Balista joka se on joskus ollut, mutta en pidä siitä Balista joksi se on tullut liikaliturismin myötä. Bali saa turismista noin 80% tuloistaan, mutta turismisektori on vastaavasti yli 80%:sti ulkomaisessa omistuksessa.

Liikaturismi myös tuhoaa fyysisesti Balia hiljalleen ja veden kanssa on jo nyt vakavia haasteita. Vastuullinen matkaaja suosii matkoillansa paikallisia palveluita mahdollisimman paljon ja käyttää vettä aina kohtuudella.

Ubud on Balin kulttuurin kehto

Lyhyt matkaopas Ubudiin

Vietin kuukauden Ubudissa ja olen käynyt siellä myös aiemmin. Minulla on siis turistin tasolla melko hyvä käsitys Ubudista. Ubud sijaitsee noin 200 metrin korkeudessa, mikä tekee siitä auringon laskun jälkeen hieman viileämmän kuin Balin rannikkokaupungeista. Kevytuntsikkaa ei kuitenkaan tarvinnut kaivaa +20 asteessa kertaakaan esiin, vaikka jotkut paikalliset näin tekivätkin.

Ubud on jo 600-luvulla perustettu kaupunki ja monet nykypäivinä harjoitetut tavat ja seremoniat periytyvät aina noilta ajoilta asti. Ubud on selkeästi Balin taiteen, kulttuurin ja hengellisyyden keskus. Ubudissa liikkuessa tämä on helppo nähdä konkreettisesti. Uhrilahjoja, kansallispukuisia Balilaisia ja uskonnollisia seremonioita on kaikkialla. Taidetta löytyy laidasta laitaan trendikkäistä kaupoista katutaiteilijoihin.

Ubudin paikallinen talous on nykypäivänä erittäin riippuvainen turismista, kuten myös Bali kokonaisuudessaan. Ubudin infra on keskustassa maksimeillaan turismin kanssa. Onneksi jo muutaman kilometrin päässä keskustasta voi nähdä perinteistä maalaiselämää, riisipeltoja ja kävellä rauhassa ilman ihmisvihaa. Erilaisia villoja ja majataloja nousee kuitenkin riisipeltojen ympäristöön kovaa tahtia, joten maisemat muuttuvat jatkuvasti.

Joogaa, meditaatiota ja erilaisia hengellisiä palveluita tarjoavia paikkoja löytyy kenties enemmän kuin mistään muualta maailmasta. Joogahousuisia turisteja Ubudissa riittää, sillä kolme miljoonaa turistia vierailee kaupungissa vuosittain. Ubudin pysyvä asukasluku on noin 75.000 eli jokaista paikallista kohden on 40 turistia. Mistään reissaajan salapaikasta ei siis ole ollut kyse Ubudin kohdalla pitkään aikaan ja sisäistä rauhaa saa etsiä välillä ihan tosissaan.

Hengellisyyden kylkiäisenä terveellisyys on levittäytynyt vahvasti paikalliseen ruokatarjoiluun. Kaikki ruokavaliot otetaan laajasti huomioon, joten kenelläkään ei pitäisi olla ruuan kanssa ongelmia. Erityisesti raaka-, luomu- ja vegaaniruuan ystävät ovat onnellisia Ubudissa. Kerrankin ei tarvinnut selvitellä etukäteen löytyykö ravintoloiden ruokalistalta vegaanivaihtoehtoja. Satu oli siis enemmän kuin tyytyväinen Ubudin ”vegepatojen” äärellä. Lihansyöjille löytyy myös laajasti vaihtoehtoja, joten kukaan ei Ubudissa varmasti näe nälkää.

Balilla valloillaan oleva biletyskulttuuri ei ole levinnyt Ubudiin asti. Suurin osa ravintoloista sulkeutuu jo ennen puolta yötä ja klubeja ei juuri ole.

Miten liikkua Ubudissa

Denpasarin lentokenttä

Mikäli lennät Balille, saavut Denpasarin lentokentälle. Jatkokyydiksi valittavissa on joko lentokenttätaksi tai hotellin kanssa etukäteen järjestetty noutopalvelu. Lentokenttätaksi Ubudiin maksaa 350.000 IDR (noin 23 €) ja hotellien kanssa järjestetty nouto maksaa muutaman euron enemmän.

Denpasarin lentokentällä toimii taksimonopoli, joka selittää korkeat hinnat. Suuntaa viralliselle lentokenttätaksin tiskille, mikäli päätät ottaa lentokenttätaksin. Erilaisia turistikusetuksia riittää monopolista huolimatta lentokenttäkyytien kanssa, joihin on helppo langeta etenkin väsyneenä. Lentomme laskeutui myöhään illalla, jonka vuoksi olimme järjestäneet hotellin kanssa lentokenttänoudon. Oli muuten joka pennin arvoinen.

Paikallisen kyytipalvelun (Grab, eli paikallinen Uber) kuskeja on kielletty odottamasta lentokentällä, mutta Grab kuskit saavat kuitenkin tuoda matkustajia takaisin lentokentälle. Hinta Grab kyydille Ubudista lentokentälle on noin 250.000 IDR eli noin 16 €. Tämän tietäen voi tingata myös hotellin järjestämän lentokenttäkyydin samaan hintaan. Näin me teimme.

Taksit & Grabi

Ubudista löytyy, sekä takseja, että Grab kyytejä. Grab kyydit ovat selvästi halvempia kuin taksihinnat. Taksikuskit vihaavat Grabia, sillä kilpailu luonnollisesti laskee paikallisen taksikartellin marginaaleja. Turisteihin vedotaan kadunkulmissa olevilla tauluilla ja pyydetään olemaan käyttämättä Grabia. Yleisesti en tätä noudata, sillä palvelu on halvempi ja vaivattomampi kuin normi taksi ja lisäksi pääset perille navigaattorilla.

Mikäli suosit vanhan koulukunnan taksipalvelua, kannattaa Grabia käyttää vähintään hintojen tarkasteluun. Tämän jälkeen on helpompi tingata taksin hintaa lähemmäksi käypää hintaa. Taksikyydin hinta kannattaa sopia aina etukäteen, jotta välttyy ikäviltä yllätyksiltä.

Menopelin vuokraaminen

Indonesiassa ajetaan vasemmalla puolen tietä. Vasemmalla puolella tietä ajaminen ei ole vaikeaa pienen totuttelemisen jälkeen. Skootteri on kätevin tapa liikkua Ubudin ruuhkissa ja ylipäätänsä Balilla. Käypä skootterin päivävuokra liikkuu 50.000 – 60.000 IDR skaalalla (3-4 euroa).

Kansainvälinen ajokortti kannattaa hankkia Autoliitosta etukäteen, jotta säästyy mahdollisilta ongelmilta virkavallan ja vakuutuksien kanssa. Poliisit kysyivät minulta kuukauden aikana kahdesti kansainvälistä ajokorttia. Tällä kertaa en joutunut maksamaan sakkoja, toisin kuin Thaimaassa ja Vietnamissa edellisellä pitkällä reissullani. Tosin silloin sakot taisivat olla enemmän lahjuksia kyseiselle konstaapelille.

Autovuokrausta en Balilla suosittele, sillä tiet ovat kapeita ja parkkipaikkoja ei ole nimeksikään. Skootterit myös ohittavat jatkuvasti autoja, sekä vasemmalta, että oikealta. Autokuskit ovat tottuneet autojen välissä pujotteleviin skootterikuskeihin. Kannattaa miettiä oletko sinä tottunut tähän ennen kuin hyppäät auton rattiin. Liikenneonnettomuudessa turisti on näillä leveysasteilla lähes aina syyllinen.

Liikenne on suomalaisin silmin katsottuna kontrolloitua kaaosta. Joka toinen kuski ei käytä vilkkuja ollenkaan, mutta mystisesti autot käyttävät usein hätävilkkuja ajaessaan risteyksestä suoraan. Hätävilkkujen käyttö on raivostuttavaa ja mielestäni erittäin vaarallista. Sivusta katsoen suoraan menevät autot näyttävät kääntyvän. Tällöin sivusta tuleva ajaa helposti suoraan ajavan auton alle.

Tiukoissa mutkissa kannattaa siirtyä aina ajoradan ulkoreunalle riippumatta optimaalisesta ajolinjasta ja käyttää tööttiä varoituksen merkiksi. Autot tulevat tiukoissa mutkissa usein puoliksi vastaantulevien kaistalla. Skootterilla jää aina kakkoseksi kolarissa autoa vastaan. Ei myöskään kannata luottaa, että liikenteessä kunnioitetaan etuajo-oikeutta. Suosittelen käyttämään Balin ohjaavana yleisenä liikennesääntönä ”älä osu tai tule osutuksi”.

Ubudin keskustassa käveleminen on hyvä jättää minimiin. Keskustan jalkakäytävät ovat kapeita ja paikoittain erittäin huonossa kunnossa. Skootterit ajavat ruuhkien vuoksi sujuvasti myös jalkakäytävällä, joka nostaa kävelijän stressitasoa entisestään. Odotusarvot hiljaisesta ja rauhallisesta matkakohteesta varisevat keskustassa ensimmäisten minuuttien aikana. Keskustan ulkopuolelta on mahdollista löytää rauhaa, joten kävely kannattaa jättää sinne.

Ubudin majoitukset

Majoitusten puolesta Ubudista löytyy kaikki dormisängyistä täysin palveltuihin luksusvilloihin. Suosittelen välttämään hektisyyden vuoksi keskustassa majoittumista ja liikkumaan erikseen keskustaan tarpeen mukaan.

Majoituksemme oli rauhallisella Pengosekanin alueella, joka sijaitsee keskustasta pari kilometriä etelään. Alueella asuu paljon paikallisia perheitä, eikä siellä ole paljoakaan turisti-infraa. Meillä oli skootteri koko Balin reissumme ajan, joten sijainto sopi meille mahtavasti.

Majoituksemme oli nimeltänsä Pecatu Ubud Guest House. Varasimme huoneen pari kuukautta etukäteen 22 €/yö hintaan. Kyseessä oli sesonkihinta ja hinnat tippuvat merkittävästi sesongin ulkopuolella. Tiedostimme myös, että olisimme voineet saada halvemmalla hotellin paikanpäältä, mutta halusimme varmasti hyvän majoituksen. Tästä olimme valmiit muutaman euron per yö maksamaan.

Huoneessamme oli parveke ja aamupala kuului hintaan. Majatalossa oli myös kattoterassi, jossa oli uima-allas. Ystävällinen balilainen perhe pyörittää hotellia ja kaikki toimi hienosti koko matkamme ajan. Iso suositus Pecatu Ubud Guest Houselle. Mikäli käytät linkkiä tehdessäsi varauksen, saan pienen komission varauksestasi. Maksamasi hinta pysyy muuttumattomana joka tapauksessa.

Mikäli olet matkalla pitkään, tulee eteen pakollinen pyykkipäivä. Vaikka olen budjettitietoinen kaikessa mitä teen, nyrkkipyykkiä en harrasta. Suurin osa hotelleista tarjoaa pyykkipalveluita, mutta hotellit tuplaavat tai triplaavat käyvän katuhinnan. Hotelli vie joka tapauksessa pyykin lähimpään pesulaan. Maksat siis hotellille kuljetuspalvelusta etkä itse pyykinpesusta.

Mikäli haluat viedä vaatteesi suoraan pesulaan, turistihinta on noin 10.000 IDR / kg (0,70 euroa). Mikäli järjestät asian hotellisi kautta, hinta on 20.000 – 30.000 IDR / kg (1,40 – 2,10 euroa). Majoituksemme ei ollut tässä tapauksessa poikkeus sääntöön, joten veimme itse vaatteemme pestäväksi noin kerran viikossa.

Ubudin lähimmät rannat

Ubud on Balin sisämaassa eli rantoja ei ole. Lähin hyvä ranta sijaitsee tunnin päässä Itä-Balilla Sanurissa. Lähin surffiranta löytyy Länsi-Balin Canggusta, jonne ajaa skootterilla reilussa tunnissa. Eeppiset maisemat ja maailman parhaita aaltoja löytyy puolestaan Etelä-Balin Uluwatusta. Skootterimatka Uluwatuun kestää 1,5 – 2 tuntia riippuen ruuhkasta ja kuskin pujottelutaidoista.

Ubudin ravintolat ja kahvilat

Söimme kuukauden aikana luonnollisesti varsin monessa Ubudin ravintolassa ja listaan tähän suosikkini. Vierailumme painottuivat lähinnä edullisempiin ravintoloihin. Kävimme myös harvakseltaan hieman kalliimmissa ravintoloissa, jolloin jätimme yleensä juomat ottamatta pienentääksemme laskua. Vaikka sanon joidenkin ravintoloiden olevan kalliita, yksikään ateriamme ei maksanut yli kymmentä euroa. Useimmiten ateriamme eivät maksaneet edes yhteensä kymmentä euroa, joten kaikki on suhteellista.

  • Hongalia. Kiinalais-korealainen nuudeli- ja mykyravintola. Keitoissa on todella hyvät liemet ja hinnat ovat noin 4 euroa / annos. Hongalia myös toimittaa ruokaa. Tilaukset Whatsapilla.
    • Osoite: Jalan Made Lebah, pengosekan, Ubud, MAS, Kecamatan Ubud, Kabupaten Gianyar, Bali 80571, Indonesia
  • Katuruokakärryjä löytyy sieltä täältä. Tässä yksi parkkipaikka, jossa on useampi katuruokakärry. Täältä irtoaa esimerkiksi Gado-Gado (salaatti pähkinäkastikkeella) ja Soto Ayam (kanakeitto) parilla eurolla / annos.
    • Osoite: Jalan Peliatan 1 ja Cokorda gde rai risteys
  • Atman. Trendikäs ravintola Ubudin keskustassa, jossa riittää syötävää sekä vegaaneille, että sekaaneille. Myös vegaanijuustoa on saatavilla. Hinnat 4-8 euroa / annos.
    • Osoite: Jl. Hanoman No.38, Ubud, Kecamatan Ubud, Kabupaten Gianyar, Bali 80571, Indonesia
Pizzaa ja Bowlia Atmanissa.
  • Honeymoon guesthouse. Rauhallisemmalla kadulla oleva ravintola, jossa riittää ruokaa jokaiselle. Hinnat 4-8 euroa / annos.
    • Osoite: Jl. Bisma, Ubud, Kecamatan Ubud, Kabupaten Gianyar, Bali 80571, Indonesia
  • Ubud coffee roastery. Tämä oli luottokahvilani, silloin kun halusin erityisen hyvän kahvin. Latte 1,5 euroa ja myös vegemaitoa saatavilla.
    • Osoite: Jl. Goutama Sel., Ubud, Kecamatan Ubud, Kabupaten Gianyar, Bali 80571, Indonesia
  • Sayan nightmarket. Ubudin länsipuolella oleva night market, josta saa paljon katuruokaa.
    • Osoite: no 80571, Jl. Raya Tebongkang No.39, Singakerta, Kecamatan Ubud, Kabupaten Gianyar, Bali 80571, Indonesia
  • Alchemy. Vegaanin ja raakaruuan ystävän taivas. Kalliimpi, mutta erityisen laadukas ravintola mielenkiintoisella alueella. Vein Sadun tänne hänen synttäreinään. Hinnat 5-15 euroa.
    • Osoite: Jl. Penestanan Kelod Jl. Penestanan No.75, Sayan, Kecamatan Ubud, Kabupaten Gianyar, Bali 80571, Indonesia

Näkemistä ja tekemistä Ubudissa

  • Campuhan ridge walk. Ilmainen ja helppo tapa päästä kävelemään luontoon suoraan Ubudin keskustasta. Reitti kulkee harjanteella riisipeltojen ja metsien keskellä.
    • Osoite: Kelusa, Payangan, Jl. Raya Campuan, Sayan, Kecamatan Ubud, Kabupaten Gianyar, Bali 80571, Indonesia
  • Setia Darma house of masks. Paikka, jossa pääsee näkemään rauhassa Balilaisissa seremonioissa käytettäviä maskeja, nukkeja ja pukuja. Ei sisäänpääsymaksua.
    • Osoite: Jalan Tegal Bingin, Mas, Ubud, Kemenuh, Gianyar, Bali 80582, Indonesia
  • Tirta Empul. Vesijumala Vishnulle omistettu temppeli, jonka vettä pidetään pyhänä. Hindut ja turistit käyvät puhdistautumassa temppelin altaissa. Tirta Empul sijaitsee 15km Ubudin ulkopuolella. Tirta Empul on Gunung Kawin vieressä, joten vierailut kannattaa tehdä samana päivänä.
    • Osoite: Jl. Tampaksiring, Manukaya, Tampaksiring, Kabupaten Gianyar, Bali 80552, Indonesia
  • Gunung Kawi. UNESCO maailmanperintökohde ja yksi Balin vanhimmista temppelialueista. Temppelialue on todella kaunis ja siellä vierähtää helposti toista tuntia. Gunung Kawi sijaitsee Tirta Empulin läheisyydessä, joten vierailut kannattaa tehdä samana päivänä.
    • Osoite: Sebatu, Kec. Tegallalang, Kabupaten Gianyar, Bali 80511
  • Manuaba waterfall. Ubudin pohjoispuolella, riisipeltojen kupeessa oleva vesiputous, joka ei ole varsinaisesti turistikartalla. Vesiputous on hieno ja saimme nauttia siitä yksin. Vesiputouksen viereinen riisipeltoympäristö on kaunis, josta on kirkkaana päivänä näkymä Agung tulivuorelle.
    • Osoite: Kenderan, Tegallalang, Gianyar, Bali 80561, Indonesia
Manuaba vesiputous
  • Ubud Monkey forest. Kolme 1300-luvulla rakennettua viidakkotemppeliä ja makakeja. Temppelikompleksi sijaitsee Ubudin keskustassa.
    • Osoite: Jl. Monkey Forest, Ubud, Kecamatan Ubud, Kabupaten Gianyar, Bali 80571, Indonesia
  • Joogaa, hierontaa, meditaatiota. Ubud on Balin hemmottelun ja hengellisyyden pääkaupunki, joten tarjontaa riittää. Yoga Barn lienee se kaikkein isoin ja suosituin paikka.
    • Yoga Barn osoite: Jl. Hanoman, Pengosekan, Kecamatan Ubud, Kabupaten Gianyar, Bali 80571, Indonesia

Etätyöntekijän arkea Ubudissa

Etätöistä näkyy somessa usein romantisoitu kuva, jossa työnteko tapahtuu rannalla läppäri sylissä ja mojito kädessä. Läppärin ruudusta ei valitettavasti näe rannalla mitään ja ilmassa oleva hiekka tuhoaa läppärisi. Kuumissa ympäristöissä läppärin trackpadi muuttuu sormistasi niin kosteaksi että kursori ei meinaa liikkua mihinkään. Rannalla on harvoin myöskään tarpeeksi nopea mobiilinetti, jotta saisi mitään tuottavaa tehdyksi.

Mikäli yrität hoitaa asiasi puhelimitse, ihminen tai esine on todennäköisesti taustalla mekkaloimassa. Humalassa työnteko ei ole Suomessakaan fiksu idea, joten myös etätyöt kannattaa tehdä selvinpäin. Jaan seuraavaksi tyypillisemmän esimerkin etätyöntekijän oikeasta arjesta Balilla.

Hotellihuoneeseemme sisältyi aamupala ja pyysimme sen tarjoiltavaksi kattoterassillemme kello kahdeksan. Aamupalaksi oli tarjolla kaksi eri vaihtoehtoa koko kuukauden ajaksi. Ensimmäinenä vaihtoehtona oli omeletti, tuoreita hedelmiä ja kahvi/tee. Toisena vaihtoehtona oli banaanipannukakku kookoshöysteellä, tuoreita hedelmiä ja kahvi/tee.

Molemmat aamupalat olivat erittäin hyviä ja varsinkin tuoreet hedelmät ovat tropiikissa aina legendaarisia! Omeletti vei Sadulta toisen vaihtoehdon, joten hän meni kuukauden samalla aamupalalla yhtään sitä harmittelematta. Henkilökohtaisesti kaksikin variaatiota alkoi tökkimään, mutta safkasta oli maksettu, joten se oli syötävä.

Läppärin kansi avautui aamupalan yhteydessä. Kattoterassilla oli myös katos, jonka alle pystyi hakeutumaan varjoon auringon paistaessa läppärin näyttöön tai vettä sataessa. Aasiasta tehtävän etätyön yksi ehdottomista plussista on +5 tuntia aikaero, joten aamuisin kerkeää tekemään paljon ennen kuin Suomessa herätään.

Satun työpiste aamupalan yhteydessä

Lähdimme metsästämään lounasta Ubudin keskustasta noin kello 11 aikoihin. Likimain kaikkien ravintoloiden keittiöt olivat avoinna normaalisti. Kävimme myös kerran arkiviikossa rannalla Sanurissa, jonne oli vajaan tunnin skootterimatka Ubudista. Lounaan jälkeen olimme yleensä pari tuntia vapaalla Ubudin lähistöllä ja palasimme majatalolle töihin 14 – 15 aikoihin riippuen kalenterista.

Iltapäivisin hoidimme kontaktit ja mahdolliset palaverit Suomeen. Läppärin kansi sulkeutui pääosin noin kello 18 – 19. Tämän jälkeen suuntasimme illalliselle, jonka jälkeen rentouduimme ennen seuraavaa päivää. Etätyöaikataulumme oli siis varsin lähellä esimerkiksi espanjalaista siesta kulttuuria.

Lähde sinäkin etätöihin

Arkisempikin versio etätyöntekijän arjesta maistuu todella hyvältä. Rutiinien rikkominen pitää mielen virkeänä ja saa näkemään asioita laatikon ulkopuolelta. Mikäli etätöiden tekeminen ulkomailta käsin kiinnostaa, kannattaa sinun tehdä asialle jotain nyt. Elämä rullaa eteenpäin kovaa vauhtia ja mennyttä aikaa ei saa takaisin. Tämän vuoksi ehdotan sinulle seuraavaa.

Minulla on oma yritys, joten luonnollisesti minun ei tarvitse pyytää etätyölupia keneltäkään. Mikäli työsi on sellaista, että se onnistuu etänä, miksi et kokeilisi tehdä sitä ulkomailta? Paras tapa kokeilla etätöitä ulkomailta on työnantajasi kautta. Ehdotan että puhut asiasta suoraan ja rehellisesti esimiehesi kanssa. Tee esimiehellesi selväksi miksi haluat kokeilla etätöitä, mitä työnantajasi hyötyy asiasta ja että maksat etätyöjaksosta aiheutuvat kulusi. Täältä voi lukea lisää etätyön tuomista hyödyistä, joita kannattaa käyttää hyödyksi keskustelussa.

Mikäli saat vihreän valon esityksellesi, älä petä saamaasi luottamusta perseilemällä. Työnantaja saattaa jopa kantaa osan matkastasi aiheutuvista kuluista, mikäli he haluavat parantaa henkilöstön hyvinvointia ja samalla markkinoida yritystä hyvänä työpaikkana. Voit tehdä etätyöjakso ehdotuksen myös yhdessä työkavereittesi kanssa ja ehdottaa lyhyttä etätyöjaksoa vaikkapa koko tiimillesi.

Tyyli etenemiselle on loppuen lopuksi vapaa ja kaikkein tärkeintä on että teet aloitteen. Puske aktiivisesti tahtomiasi asioita kohti pelkän unelmoinnin sijasta. ”Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä” (Gandhi).

Kirjoittamiseen tarvitsee paljon vähemmän stabiiliutta infralta kuin aktiiviseen työntekoon. Kirjoitan tätä Bali blogikirjoitusta jälkeenpäin Thaimaassa hymy huulilla melko hulppeissa näkymissä.

Kirjoittamassa tätä blogitekstiä Thaimaan Koh Changilla

Internet yhteydet Ubudissa

Majatalon wifimme oli nopea, mutta nopeuksia ei oltu lohkottu käyttäjäkohtaisesti. Nopeus oli täysin riippuvainen siitä, kuinka monta henkilöä oli majatalossa jakamassa nettiä. Nopeudet vaihtelivat 0,1 mb/s ja 50 mb/s välillä ja skype puhelut katkesivat välillä tämän vuoksi. On ehdottoman tärkeää valmistautua mahdollisiin wifi ongelmiin, sillä yhteydet ovat etätyöntekijän vastuulla.

Meillä oli myös käytettävissä paikallinen prepaid liittymä mobiilidatalla. Mobiilidataa pystyi jakamaan puhelimen hotspotin kautta varsin luotettavasti noin 15mb/s nopeuksilla. Mobiilidata oli todella tärkeä varayhteys wifin takkuillessa ja ilman sitä meillä olisi ollut isoja ongelmia. Mobiilidata hidastui välillä iltapäivisin kenties mobiiliverkon ruuhkautumisen vuoksi, mutta meillä ei ollut missään vaiheessa wifin ja mobiilidatan kanssa ongelmia samanaikaisesti.

50 gigaa mobiilidataa maksoi noin 30 euroa ja riitti helposti kuukaudeksi. Netflix ja Youtube striimailut on hyvä katsoa wifin kautta. Paikallista liittymää ostaessa tarvitsee passin, sillä puhelinnumero rekisteröidään käyttäjän nimiin. Myyjä vaihtoi sim-kortin puhelimeeni ja aktivoi liittymäni, joten minun tarvitsi huolehtia vain maksamisesta. Minulla on dual-sim puhelin, joten paikallisten liittymien käyttö on matkaillessa entistä helpompaa ja minut tavoittaa samalla myös suomalaisesta puhelinnumerostani.

Internetin nopeus Balilla
Internet nopeustestejä Balilla.

Olimme katsoneet myös varmuuden vuoksi co-working tilat, jonne voisimme mennä hätätilanteissa. Walk-in päivähinnat olivat noin 20 euroa. Mitä pitemmän ajan varaa kerralla, sitä halvemmaksi päivähinta tulee. Hintaan sisältyy yleensä perus toimistotarjonta eli vesi, kahvi, hedelmiä ja jotain virkistystiloja kuten bilispöytä, pöytätennis, baari jne. Co-working tiloissa on yleensä puhelinkopit erikseen, joten voit ottaa siellä huoletta kaikki puhelut ilman ulkoisia häiriöitä.

Kahviloista voi tehdä itsenäisesti töitä, mutta ne eivät sovellu puhelinpalavereihin. Kahviloista töitä tehdessä pitää ostaa jotain parin tunnin välein, joten se ei ole ilmaista.

Odottamattomia ongelmia tulee toisinaan eteen ja asiat pitää silloin taklata yksi kerrallaan. Saimme konkreettisen muistutuksen että Bali on vulkaaninen saari. Tunsimme kuinka sänkymme alkoi täristä ja esineet alkoivat heilumaan ympärillämme. Satu oli Skypessä ja poistui kokouksesta saatesanoilla ”Täällä taitaa olla maanjäristys. Me lähdetään nyt ulos”.

Lähdimme huoneestamme vikkelästi kadulle katsomaan tilannetta. Paikalliset eivät olleet tilanteesta moksiskaan ja jatkoivat arkisia puuhiaan. Maanjäristys oli siis heille aivan normaalia. Googletimme että viereisen Javan saaren edustalla oli ollut kolme isompaa maanjäristystä, joista voimakkain oli 6,2 magnitudia.

Tässä tapauksessa kenellekään ei onneksi sattunut mitään vakavampaa Javan puolellakaan ja tsunami varoituksia ei annettu. Internet tai sähköt eivät tässä tapauksessa edes katkenneet missään vaiheessa. Maanjäristys toimi kuitenkin muistutuksena, että pohjolan lintukodossa emme Balin leveysasteilla ole. Suomessa vaarallisinta on henkisesti raastava pimeys, sillä kylmyyteen on helppo pukeutua.

Maanjäristyksen voimakkuus Balilla
Ensimmäinen maanjäristys koettu. Toivottavasti ei osu kohdalle uudestaan.

Bali matka jatkuu seuraavassa blogikirjoituksessa

Tekemämme Balin päiväreissut, matkan yhteenveto ja Bali matkan budjettiseuranta löytyvät täältä!

Osallistu keskusteluun

avatar
  Tilaa  
Ilmoita
Close Menu